sunnuntai 27. marraskuuta 2011

herpan derpan

Moikkelis koikkelis! 

Vihaan sitä kun tämmösiin pitää kirjoittaa jotain järkevää. Tämmösiin ekoihin teksteihin. Ne on oikeasti ihan perseestä eikä kukaan muista niitä kuitenkaan myöhemmin, joten mitä virkaa moisilla edes on.

No, joka tapauksessa olen Perho, kohta 21-vuotias eteläkarjalaispimu, joka on vaihto-oppilaskeväänsä jälkeen muuttanut elokuussa Helsinkiin koulunvaihdon myötä. Heitän erikseen infosivun, josta voi käydä tarkistamassa halutessaan tarkemmat yksityiskohdat, mutta tärkein ominaisuuteni tämän blogin osalta on se, että harrastan animua ja mangaa - jälkimmäistä tosin määrällisesti vähemmän. Ensimmäiset animekokemukseni ovat jostain ajalta ennen kouluikää, kun en edes tiennyt mitä eroa ylipäätään on Muskettikoirilla, Babarilla, Muumeilla ja Candy Candyllä, samoja piirrettyjähän ne ja viimeisin vielä dubattukin huonosti. Sitten ala-asteella 2000-luvun kynnyksellä tuli Pokémon, ja Sailor Moonien, Magic Knight Rayearthien, Ranma ½:n, Dragonballien  ja Narutojen kautta löysin yläasteella oikeastikin hyviä sarjoja ja olen näin kasvanut yhtä kieroksi kuin mitä tällä hetkellä olen. 

Katselen nykyisin animea aika laidasta laitaan ja lempparinihan ovat totta kai absoluuttisen parhaita. Uusimman kauden sarjoista seurailen yleensä noin viittä-kuutta-seitsemää, aloittaen tosin ehkä useamman, mutta droppaan sitten yleensä aika aikaisessa vaiheessa. Tätä kirjoittaessani on menossa syyskausi 2011 ja katson Mawaru Penguindrumia, Fate/Zeroa ja Chihayafurua sekä Bakumanin ja Workingin jatkokausia. Kärsien kahlaan valitettavasti läpi myös Persona 4:ää ja Mirai Nikkiä. Guilty Crown huutelee edelleen parin ensimmäisen jakson jälkeen, mutta jatkan todennäköisemmin Tamayura: Hitotosen kuin sen katsomista. Näiden lisäksi kesken on Utena, jota katson seurani kanssa aika harvoin - lisäksi katson vanhempia laadukkaita ja "laadukkaita" sarjoja, jotta voisin pitää ohjelmaa tammikuun Desucon Frostbitessa.

Hurrdurr.

Ai blogin nimikö? Ihan hiton paska hyvä läppä.  Se on suoraan japanilaisen ravintolan ruokalistalta ja kirjoitetaan näin:  萌え

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti